Haluamme palvella parhaan ystäväsi viimeisellä matkalla

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kesä tulee.. Vaikka ei vielä siltä näytäkään

Tai ainakin pienyrittäjälle jonka toinen työ on maanviljely lumien lähtö merkitsee kesän tuloa ja tuhkaamisen lisäksi työtä pelloilla on paljon.

Haluaisimmekin infota kesäaukioloajoistamme sekä tavoitettavuudestamme.

Tuhkaamon ovet ovat avoinna tiistaista perjantaihin 8:00 - 15:30. Maanantaina  ajamme noutokierroksen yhteistyöeläinlääkäriemme kautta, jolloin emme fyysisesti ole paikalla. Näiden aikojen ulkopuolella pyrimme ottamaan lemmikkejä vastaan erikseen ja ennalta sovitusti, mutta tuhkaaminen tehdään edellämainittuna aikana.

Puhelimeen vastaamme työaikana, mikäli emme ole tapaamassa asiakasta. Työajan ulkopuolella vastaamme parhaamme mukaan, mutta pellolla puhelin ei aina kuulu. Meille soittavat päivittäin myös joukko puhelinmyyjiä minkä takia emme soita takaisin niihin numeroihin joiden omistaja ei selviä numerotiedustelusta.

Siinä tapauksessa että ette tavoita meitä ensimmäisellä yrittämällä niin jättäkää viesti vastaajaan tai lähettäkää tekstiviesti. Kumpaakin kautta meille tallentuu teidän puhelinnumeronne jolloin riittää kun pyydätte soittamaan takaisin.

Lämmintä ja aurinkoista kesää toivoo:

Tuhkaamo Feniksin väki